Toiminta

Oulun yliopiston sekakuoro Cassiopeia on toiminut jo vuodesta 1978 saakka. Laulajien määrä vaihtelee vuosittain, mutta tällä hetkellä kuoron riveissä laulaa hieman yli 50 aktiivijäsentä. Suurin osa ”peijakkaista” on Oulun yliopiston opiskelijoita, mutta joukkoon mahtuu myös muiden oppilaitosten opiskelijoita ja työssäkäyviä.

Cassiopeian ohjelmisto koostuu monenlaisesta kuoromusiikista. Viime vuosina on laulettu paljon uudempaa kuoromusiikkia ja uusia sovituksia kansansävelmistä, perinteistä juomalauluohjelmistoa unohtamatta. Erityisesti varsinaisten harjoitusten ulkopuolella laulettaessa tärkeässä roolissa on kuoron oma laulukirja Peijakas, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1995.

Kuoron tason ylläpitäminen vaatii kovaa harjoittelua. Viikoittaisten harjoitusten lisäksi järjestetään viikonloppuleirejä, joita pidetään myös Oulun ulkopuolella. Cassiopeia on tehnyt matkoja myös ulkomaille, ja tekee niitä mahdollisuuksien mukaan myös tulevaisuudessa. Tapana on ollut etenkin osallistua pohjoismaisille opiskelijakuorofestivaaleille, jotka ennen pandemiaa järjestettiin kolmen vuoden välein.

Cassiopeia järjestää useita konsertteja vuodessa. Vapunpäivän konsertti ja itsenäisyyspäivän laulutervehdys sekä joulukonsertti toistuvat yhtä perinteikkäinä vuodesta vuoteen. Näiden lisäksi Cassiopeia järjestää vuosittain vaihtelevan määrän muita konsertteja ja osallistuu suurempiin musiikkiproduktioihin. Viiden vuoden välein järjestetään spektaakkelimainen vuosijuhlakonsertti. Cassiopeia tekee myös tilauskeikkoja eri kokoonpanoilla hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa pikkujouluista sukujuhliin.

Produktiot

Cassiopeia on vuosien varrella ehtinyt toteuttaa monenlaisia taiteellisia produktiota sekä itsenäisesti että yhteistyössä useiden eri tahojen kanssa. Alla on lueteltu näistä merkittävimpiä.

2020-luku

  • W. A. Mozart: Taikahuilu (yhteistyössä Oulun teatterin, Oulu Sinfonian ja Oulun Kamarikuoron kanssa), tammi–helmikuu 2023, tammi-helmikuu 2024
  • Yksin kotona -elokuvakonsertti (yhteistyössä Oulu Sinfonian kanssa), joulukuu 2023
  • Ennio Morricone in Concert (yhteistyössä Oulu Sinfonian kanssa), huhtikuu 2023
  • Cassiopeia x Musta lammas, lokakuu 2022
  • Someday, Somewehere -musikaalikonsertti (yhteistyössä Oulun Musiikkijuhlien ja Oulu Sinfonian kanssa), maaliskuu 2020

2010-luku

  • Tampereen Sävelen kuorokatselmus: kaksi kultaleimaa, kesäkuu 2019
  • Toivo Kuula -konsertti yhdessä Oulun Kamarikuoron ja Tuiran Kamarikuoron kanssa, toukokuu 2018
  • Gustaf Mahler: Sinfonia no 2 ”Ylösnousemussinfonia” (yhteistyössä Oulu Sinfonian, Oulun Kamarikuoron ja Tuiran Kamarikuoron kanssa), tammikuu 2018
  • Aamuun uuteen -konsertti (Oulun yliopiston musiikkijärjestöjen Suomi 100 -yhteisproduktio), marraskuu 2017
  • Tampereen Sävelen kuorokatselmus: kolme hopealeimaa, kesäkuu 2017
  • Nordic Student Singers’ Summit, 4.–7. toukokuuta 2017, järjestävä kuoro
  • Carl Orff: Carmina Burana (yhteistyössä Oulu Sinfonian kanssa), lokakuu 2014, tammikuu 2019
  • Ludwig van Beethoven: IX sinfonia (koko kuoro, yhteistyössä Oulu Sinfonian kanssa), syksy 2013
  • W. A. Mozart: Requiem, Pyhäinpäivän messu (yhteistyössä Oulun yliopiston kamariorkesterin kanssa), syksy 2012
  • Petro Mascagni: Cavalleria rusticana -ooppera, syksy 2010
  • Ludwig van Beethoven: IX sinfonia (osa kuorolaisista, yhteistyössä Oulu Sinfonian kanssa)

2000-luku

  • Aulis Sallinen: Punainen viiva -ooppera, syksy 2009
  • Tampereen Sävel kuorokilpailu: hopeasarja, kevät 2009
  • Gioacchino Rossini: Petite Messe Solennelle, kevät 2009
  • Christopher Gluck: Orfeus ja Eurydike -ooppera, kevät 2008
  • Jacques Offenbach: Hoffmannin kertomukset -ooppera, syksy 2007
  • Prahan kansainvälinen kuorokilpailu: kultasarja, syksy 2006
  • Ludwig van Beethoven: IX sinfonia (yhteistyössä Oulu Sinfonian kanssa), kevät 2005
  • Carl Orff: Carmina Burana, syksy 2004, kevät 2007, kesä 2008
  • Giuseppe Verdi: Naamiohuvit-ooppera, syksy 2004
  • Seppo Paakkunainen: Kaikkeuden ytimessä -ooppera, kevät 2003
  • Konserttimatka Vienan Karjalaan, kevät 2003
  • Jouluspektaakkeli, joulu 2001
  • Frigyes Hidas: Requiem (yhteistyössä Pohjan Sotilassoittokunnan kanssa), syksy 2001
  • Kaj Chydenius: Toppila-kantaatti, 2001-2002
  • Budapestin kansainvälinen laulukilpailu: hopeasarja, kevät 2001
  • J.S. Bach: Jouluoratorio, 2000

1990-luku

  • Kuorokilpailut Italiassa: hopeasarja, 1998
  • Wolfgang Amadeus Mozart: Requiem (yhteistyössä Oulun Yliopiston kamariorkesterin kanssa), kevät ja syksy 1997
  • Carl Orff: Carmina Burana, Kööpenhaminassa, kevät 1996
  • NSSS-opiskelijakuorofestivaalit Kööpenhaminassa, kevät 1996
  • Wolfgang Amadeus Mozart: Vespere solennes de confessere (yhteistyössä Oulu Kaupunginorkesterin kanssa), syksy 1994
  • Budapestin kansainvälinen laulukilpailu: hopeasarja, 1991
  • NSSS-opiskelijakuorofestivaalit Turussa, kevät 1990

1980-luku

  • Sulasolin laulujuhlien kuorokilpailu, 1. sija, kevät 1987
  • Konserttimatka Italiaan ja Jugoslaviaan, 1986
  • Konserttimatka Uumajaan, kevät 1984
  • Ludwig van Beethoven: IX sinfonia, syksy 1983
  • Konserttimatka Uumajaan, kevät 1981
  • Pohjois-Suomen kuorokilpailut, 2. sija, kevät 1981